Talenom henkilöstö

Juho Ahosola

Toimitusjohtaja
Toimin Talenomin toimitusjohtajana ja vastaan kokonaisvaltaisesti yhtiön liiketoiminnasta. Johdan yli 1 400 asiantuntijan organisaatiota Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa. Olen työskennellyt Talenomilla vuodesta 2013 ja toiminut konsernin johtoryhmässä vuodesta 2019 useissa rooleissa, kuten COO:na, CPO:na ja varatoimitusjohtajana.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, hallintotieteiden maisteri sekä EMBA. Minulla on laaja kokemus strategiatyöstä, strategisesta henkilöstöjohtamisesta, talousjohtamisesta sekä johtamisjärjestelmien kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Lisäksi olen työskennellyt pitkään yrityskauppojen ja integraatioiden parissa.

Hyödynnän osaamistani auttaakseni asiakkaitamme kehittämään liiketoimintaansa, parantamaan kannattavuutta sekä rakentamaan kestävää kasvua. Asiakkaidemme menestyminen on minulle ensiarvoisen tärkeää.

Uskon vahvasti, että erinomainen henkilöstökokemus ja asiakaskokemus kulkevat käsi kädessä, ja tavoitteenani on rakentaa Talenomista alan suositelluin kumppani niin asiakkaiden kuin työntekijöiden näkökulmasta.

"Asiakkaidemme menestyminen on minulle ensiarvoisen tärkeää."

Tutustu henkilön Juho Ahosola kirjoittamiin artikkeleihin

Onko sinulla kysyttävää tai tarvitsetko henkilökohtaista neuvontaa? ​

Älä epäröi ottaa yhteyttä tiimiimme. 
Seuraa Juho Ahosola ja Talenomia sosiaalisessa mediassa.
 Lähetä meille sähköpostia tai soita meille, jos tarvitset lisätietoja.