Tilitoimiston vaihtaminen voi olla äärimmäisen hyödyllistä, etenkin jos kohtaat haasteita nykyisen kirjanpitäjäsi kanssa. Oletko saanut yllättäviä mätkyjä verottajalta? Onko veroilmoituksesi myöhässä? Onko kirjanpitäjäsi siirtymässä eläkkeelle, tai koetko tilinpäätöksen tekemisen olevan yhtä paperisotaa?
Nämä ovat merkkejä siitä, että nykyinen tilitoimistosi saattaa olla vaihtamisen arvoinen. Miksi jatkaa maksamista palveluista, joita et tarvitse tai jotka eivät täytä tarpeitasi?
Olemme sinuun yhteydessä arkisin 24 tunnin sisällä.
Katsotaan yhdessä, miten voisimme tukea liiketoimintaasi ja helpottaa kirjanpitoasi.
Me hoidamme kaikki asiakkuuden siirtoon liittyvät käytännön asiat vanhan tilitoimistosi kanssa.
Hienoa! Nyt kirjanpitosi on hyvissä käsissä ja voit keskittyä yrityksesi menestykseen.
1. Palvelun laadun paraneminen
Mikäli kirjanpidossasi on jatkuvasti virheitä tai et itse ole alan ammattilainen, kannattaa kirjanpito antaa asiantuntijan hoidettavaksi.
2. Hinnan kustannustehokkuus
Ethän maksa turhasta? Kirjanpidon hinnoissa voi olla suuriakin eroja, joten kannattaa varmistaa, mistä hinta koostuu.
3. Palveluiden skaalautuminen
Esimerkiksi kasvun myötä tuleva tarve saada laajempia palveluita, joita nykyinen tilitoimisto ei tarjoa.
4. Toimiva yhteistyö ja kommunikaatio
Vältä kommunikaatio-ongelmat tai puutteellinen yhteistyö kirjanpitäjän kanssa.
5. Nykyaikaiset ja helppokäyttöiset sähköiset palvelut
Riippumatta yrityksen koosta, kirjanpito voidaan hoitaa täysin sähköisesti.
6. Toimialan tunteva tiimi
Toimialasi kirjanpidossa saattaa olla erityispiirteitä, jotka on hyvä tuntea.
7. Luottamus
Vältä virheet ja riskit. Voit olla huoletta, kun tiedät yrityksesi tietojen olevan turvassa.
Pienyrityksen kirjanpito
Hinta: alk. 49 €/kk
Kattavat tilitoimistopalvelut
Hinta: alk. 155 €/kk
Ota yhteyttä, niin katsotaan, miten voisimme olla apunasi tilitoimiston vaihdossa.
Talenom tarjoaa tarkkaa, luotettavaa ja oikea-aikaista taloustietoa yritysten tarpeisiin. Kun päätökset perustuvat oikeaan ja oleelliseen tietoon, yritykselläsi on kaikki mahdollisuudet menestyä.
Keskity rauhassa liiketoimintaasi.
Me hoidamme kaiken muun.
Ratkaisut
Palvelut
Meistä
Tutustu
Paikkakunnat
Asiakaspalvelu 0207 525 000, arkisin klo. 7:00 – 21:00
Asiakaspalvelun sähköposti: info@talenom.fi
Puheluiden hinnat pvm/mpm.
Aloita täyttämällä alla olevat tiedot, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä.
[forminator_form id=”1026″]
Voit milloin tahansa perua kyseiset viestintäasetukset. Lisätietoa tilauksen peruuttamisesta, tietosuojakäytännöistä ja siitä, miten olemme sitoutuneet suojelemaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi, saat tietosuojakäytännöstämme.
Talenom Tili ja Talenom Kortti julkaistaan pian. Ilmoittaudu nyt saadaksesi Talenomin uudet palvelut käyttöösi ensimmäisten joukossa. Pidämme sinut sähköpostitse ajan tasalla.
[forminator_form id=”1151″]
Ilmoittautumalla hyväksyt sen, että voimme olla yhteydessä sinuun. Voit milloin tahansa perua kyseiset viestintäasetukset. Lisätietoa ilmoittautumisen perumisesta, tietosuojakäytännöistä ja siitä, miten olemme sitoutuneet suojelemaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi, saat tietosuojakäytännöstämme.
[forminator_form id=”2559″]
Genom att skicka in samtycker du till att vi kontaktar dig. Du kan hitta mer information om avregistrering, sekretesspraxis och hur vi är angelägna om att skydda och respektera din integritet i vår integritetspolicy.
[forminator_form id=”2804″]
Genom att skicka in dina uppgifter samtycker du till att vi kontaktar dig. Du kan hitta mer information om avregistrering, integritetsskyddsrutiner och hur vi arbetar för att skydda och respektera din integritet i vår integritetspolicy.
[forminator_form id=”3022″]
Al enviar, aceptas que nos comuniquemos contigo.
Puedes encontrar más información sobre cómo darte de baja, las prácticas de privacidad y cómo nos comprometemos a proteger y respetar tu privacidad en nuestra Política de privacidad.
Talenom account and credit cards will be released soon. Sign up now to get priority access as well as updates on Talenom’s financial services.
[forminator_form id=”1102″]
By submitting, you agree to us contacting you.
You can find more information about unsubscribing, privacy practices and how we are committed to protecting and respecting your privacy in our Privacy Policy.
[forminator_form id=”989″]
By submitting, you agree to us contacting you.
You can find more information about unsubscribing, privacy practices and how we are committed to protecting and respecting your privacy in our Privacy Policy.