Smart Heating Oy – Vuorovaikutteinen yhteistyö kannattaa

"Perehdyimme eri toimijoihin ja nimenomaan Talenomin sähköiset järjestelmät olivat ihan ylivertaisia."
2 minutes
Yritys

Smart Heating Oy on vuonna 2014 perustettu suomalainen yritys, joka toteuttaa älykkäitä hybridilämmitysjärjestelmiä, kuten poistoilman lämmöntalteenottoa ja maalämpöä. Yritys keskittyy energiatehokkuuden parantamiseen erityisesti kerrostaloyhtiöissä pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

Palvelut Talenomilla
Jaa

Smart Heating Oy on vuonna 2014 perustettu rakennusalan yritys, joka toteuttaa älykkäitä hybridilämmitysjärjestelmiä, kuten poistoilman lämmöntalteenottoa, maalämpöä, kaukolämpöä ja viilennystä.

Toimitusjohtaja ja perustaja Pertti Nissilän mukaan yritys keskittyy erityisesti vanhempiin kerrostaloyhtiöihin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella, mutta projekteja on tehty myös muualla Suomessa. Tähän mennessä Smart Heating on toteuttanut noin 150 projektia, jotka ovat kaikki huolenpidossa ja etävalvonnassa. Nissilä kertoo:

  • Esimerkiksi Helsingissä Kallion alueella olemme toteuttaneet nyt noin kymmenen projektia. Tässä kohteessa olemme toteuttaneet poistoilman lämmöntalteenoton sekä hampurilaisravintolan huuvasta että asuntojen poistoilmasta.

Vertailun tuloksena päädyttiin Talenomiin

Smart Heatingin yhteistyö Talenomin kanssa alkoi, kun yrityksen kasvu loi tarpeen kehittyneille taloushallintopalveluille. Nissilä kertoo, että he perehtyivät useisiin eri tilitoimistotoimijoihin ja päätyivät valitsemaan Talenomin sen sähköisten järjestelmien ylivoimaisuuden vuoksi. Nissilä toteaa:

  • Talenomin järjestelmät osoittautuivat vertaansa vailla oleviksi, ja ne tarjosivat juuri sitä helppokäyttöisyyttä ja selkeyttä, jota yrityksen kasvun myötä tarvitsimme.
"Talenomin sähköiset järjestelmät ja talouspäällikköpalvelut ovat tehneet talouden seurannasta ja raportoinnista huomattavasti helpompaa ja selkeämpää. Suosittelen Talenomia erityisesti yrityksille, jotka haluavat käyttöönsä huipputason digitaaliset palvelut."
Pertti Nissilä, Toimitusjohtaja

Sähköinen järjestelmä ja Talouspäällikkö vertaansa vailla

Talenomin palvelut, kuten kirjanpito ja talouspäällikköpalvelut, ovat auttaneet Smart Heatingia nostamaan liiketoiminnan seurannan, raportoinnin ja ennustamisen uudelle tasolle. Nissilä korostaa erityisesti sähköisen järjestelmän hyötyjä, joka toimii erinomaisesti myös mobiilisti:

  • Hyvän talouspäällikköpalvelun ansiosta saamme analysoidut raportit suoraan hallitustyöskentelyn tueksi. Tämä on säästänyt aikaa ja selkeyttänyt päätöksentekoa.

Talenomin palveluhenkinen ja asiantunteva talouspäällikkö on ollut myös merkittävässä roolissa yhteistyön onnistumisessa. Hän kiitteleekin:

  • Talenomilta löytynyt huipputyyppi on meille tärkeä, ja haluamme pitää hänestä kiinni.

Yhteistyö ja vuorovaikutus tukevat kasvua

Smart Heatingin tavoitteena on laajentua uusille markkinoille, myös ravintoloiden ja teollisuuden lämmitysjärjestelmiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Tarkoituksena on myös kehittää edelleen vuorovaikutteista yhteistyötä Talenomin kanssa. Nissilä korostaa, että yhteistyön jatkuva kehittäminen on avainasemassa onnistumisessa:

  • Talenomin palvelut ovat osoittautuneet erittäin arvokkaiksi liiketoimintamme kehittämisessä, ja odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Näen paljon mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötä edelleen.

Smart Heatingin ja Talenomin kumppanuus osoittaa, kuinka huippuluokan digitaaliset työkalut ja asiantunteva palvelu voivat yhdessä tukea yrityksen kasvua ja auttaa keskittymään ydinosaamiseen.

Valitut referenssitarinat

Kenelle Talenomin laskutusohjelma sopii?

Miltä sinun yrityksesi tarina näyttäisi?

Rakennetaan yrityksesi tarinasta toiveidesi mukainen!

Jätä meille yhteystietosi, niin katsotaan yhdessä miten voimme auttaa yrityksesi menestyksessä.