M. Hanhela Oy: Kuljetusliikkeelle talouspäällikkö oli pelastus

”Tällä alalla pitää olla kirjanpito kunnossa.”
3 minutes
Yritys

Kuljetusliike M. Hanhela Oy on kuusamolainen perheyritys.

Etenkin puu- ja rakennustavaran kuljetukseen erikoistuneella yrityksellä on 20 ajoneuvoyhdistelmää, ja se työllistää nelisenkymmentä ihmistä. Yhtiön toimitusjohtaja on Marko Hanhela.

Palvelut Talenomilla
Jaa

”Ei voi ajaa silmät kiinni”

Marko Hanhela oli vasta muutaman vuoden ikäinen pojanvesseli, kun isä-Kauno perusti kuljetusyrityksen 1977. K. Hanhela Ky kuljetti haketta ja rahtia Oulun ja Kuusamon välillä. Pojalle oli päivänselvää, että jonakin päivänä yritys siirtyy hänelle. Vaikka isä oli ensin aikeissa myydä yrityksensä ulkopuoliselle, sukupolvenvaihdos tehtiin lopulta 2011. Samalla yrityksen nimeksi tuli Kuljetusliike M. Hanhela Oy.

Laaja-alainen osaaminen on Marko Hanhelan vahvuus. Hän tietää ja tuntee yrityksensä toiminnan korjauspajalta rekan rattiin ja talouden lukuihin. Tietokoneella näprääminen on kuitenkin aina ollut yrittäjälle yhtä tervanjuontia.

  • Visioin, panen asioita rullaamaan, yritän olla toimelias, Hanhela kuvailee rooliaan yrityksen keulahahmona.

Kuljetusliikkeen kirjanpitoa hoidettiin Marko Hanhelan yrittäjyyden alkuajat kotikonttorilla. Kun kotiin erään lomareissun aikana murtauduttiin, Hanhela teki nopeasti päätöksen: yrityksen papereiden paikka ei ole kotona.

  • Muutin kirjanpidon Talenomille. Se on ollut yksi elämäni parhaimpia ratkaisuja. Talenomilla on hyvät järjestelmät ja mittarit, autokohtaiset seurannat. Näkee helposti, mikä auto on miinuksella, mikä plussalla, Hanhela selvittää.
  • Ei voi ajaa silmät kiinni ja vuoden lopussa katsoa, että tili on miinuksella. Kyllä tällaisella alalla, jossa on pienet katteet, pitää olla kirjanpito kunnossa.

Talouspäälliköllä merkittävä rooli

Kaikki talousasiat on nyt tallennettu Talenomin järjestelmiin, ja Marko Hanhela luottaa henkilökohtaisen verotuksensakin ammattilaisten käsiin. Kirjanpitäjä oli aluksi pelkästään kirjanpitäjä, mutta hiljalleen tämän rooli muuttui. Tekijä oli osaava ja aikaansaava, joten Hanhela antoi talousalan ammattilaiselle enenevässä määrin vastuuta. Kirjanpitäjästä tuli ulkoistettu talouspäällikkö.

Kirjanpitäjä huolehti muun muassa kassavirran laskemisen ja investointisuunnitelmat. Talouspäällikköpalvelun avulla hoituvat nyt esimerkiksi kalustolaskelmat, sijoitussuunnitelmat ja toimistoväen esihenkilönä toimiminen sekä rahoituslaitosten ja autojen alustojen kilpailuttaminen. Uuden hallin rakentamisessa ja yhtiöjärjestelyissäkin talouspäällikön rooli on Hanhelan mukaan ollut merkittävä.

  • En saisi niitä ikinä valmiiksi ilman talouspäällikköä. Hän on se, joka pitää nyörit käsissä. Kyllä hän on ollut minulle pelastus, Hanhela kehuu talouspäällikköään.
Talenomin referenssiasiakas Kuljetusliike M. Hanhela Oy on kuusamolainen perheyritys, jolle Talenomin talouspäällikkö oli pelastus.

Palvelu tuo enemmän kuin vie

Kuljetusliike M. Hanhela Oy:n nimi lukee 20 ajoneuvoyhdistelmän ovessa, ja palkkalistoilla on nykyisin 42 työntekijää.  Vielä muutama vuosi sitten Marko Hanhela hoiti ajojärjestelyt yksin. Liikevaihto oli toki nykyistä pienempi, mutta vastaavasti oma rooli toisenlainen. Nyt tärkeinä kumppaneina ovat ”kympit”, logistiikkaa ja ajojärjestelyitä hoitavat työkaverit. Toimistotyössä on lisäksi kaksi ihmistä. Hanhela kiittelee työntekijöitään: väki on sitoutunutta ja osaavaa.

"Muutin kirjanpidon Talenomille. Se on ollut yksi elämäni parhaimpia ratkaisuja. Talenomilla on hyvät järjestelmät ja mittarit, autokohtaiset seurannat. Näkee helposti, mikä auto on miinuksella, mikä plussalla."
Marko Hanhela, Toimitusjohtaja

Marko Hanhela näkee, että kuljetusalalla auttaisi kaikkia, jos jokaisella yrittäjällä olisi talousasiat hallussa. Näin alalta saataisi pois ne, jotka eivät hoida velvoitteitaan ja polkevat hintoja. Miljoonien liikevaihtoa tekevässä yrityksessä talouspäällikkö on hänen mukaansa välttämätön. Kuljetus M. Hanhela Oy:ssä kuukausipalkalla oleva talouspäällikkö tulisi kuitenkin liian kalliiksi, ja lisäksi tälle pitäisi olla jatkuvasti palkkaansa vastaavaa työtä. Talouspäällikkö-palvelua voi ostaa vain sen verran mitä tarvitsee.  

  • Vaikka se tekee 15 tuntia töitä, se on tehokasta työaikaa. Kyllä se tämänkokoisessa yrityksessä enemmän tuo kuin vie, Hanhela vakuuttaa.

Tyytyväisyydestä kertoo jotain sekin, että Talenomin talouspäällikkö on kuljetusliikkeen nettisivuilla henkilökunnan joukossa. Yksi muista. Hyvä henki on Hanhelan yrityksessä kantava asia.

Talenomin referenssiasiakas Kuljetusliike M. Hanhela Oy on kuusamolainen perheyritys, jolle Talenomin talouspäällikkö oli pelastus.

Valitut referenssitarinat

Kenelle Talenomin laskutusohjelma sopii?

Miltä sinun yrityksesi tarina näyttäisi?

Rakennetaan yrityksesi tarinasta toiveidesi mukainen!

Jätä meille yhteystietosi, niin katsotaan yhdessä miten voimme auttaa yrityksesi menestyksessä.