Oli kyseessä sitten yhdistys, säätiö tai liitto, tuntee tiimimme järjestön arjen. Yleishyödyllisyys -statukseen liittyvät erityskysymykset ja yhdistyksien sekä säätiöiden pyörittämiseen liittyvät kysymykset ovat arkipäiväämme.
Meillä on osaamista verotuksen, avustusten ja erilaisten hankkeiden parhaista käytänteistä. Järjestöjen talouden suunnittelussa korostuu tulevaisuuden ennakoiminen ja tuemme asiakkaitamme esimerkiksi budjetoimisessa. Meiltä löytyy ratkaisut myös talouden ja palkkakulujen seurantaan, joiden avulla esimerkiksi hakemuksiin liittyvä hallinnollinen työ helpottuu. Erilaiset työehtosopimukset ja niiden seuranta kuuluvat osaksi meidän osaamistamme.
Liittyypä kysymyksesi sitten järjestön osittaiseen tulovero- tai arvonlisäverovelvollisuuteen tai vaikka jaettuihin apurahoihin, me autamme. Ymmärrämme alan erityispiirteet ja tuotamme asiantuntevaa talousohjausta, oli kyse sitten liiketoiminnasta, tai yleishyödyllisestä toiminnasta.
Esimerkiksi erilaisten avustusten, lahjoitusten ja testamenttien käyttöön liittyy usein erilaisia ehtoja ja näiden seuranta sujuu meidän avullamme vaivattomasti. Meiltä löytyy myös vahvaa osaamista järjestöjen palkanlaskentaan liittyvissä asioissa. Järjestötoiminnassa korostuu työsuhteiden hallinta, sekä hankkeiden suunnittelu ja seuranta.
Vaihtuvat työntekijät, määräaikaisuudet ja usein projektiluontoinen työ edellyttävät palkkahallinnolta sujuvia prosesseja ja seurantaa. Lisäksi mukana on henkilöstön kouluttamiseen ja niiden seurantaan liittyviä asioita. Meiltä löytyy ratkaisut myös näihin.
Jätä tietosi tähän, niin olemme sinuun yhteydessä.
Räätälöidään yhdessä yrityksellesi sopiva ratkaisu.
Aloita täyttämällä alla olevat tiedot, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä.
[forminator_form id=”3022″]
Al enviar, aceptas que nos comuniquemos contigo.
Puedes encontrar más información sobre cómo darte de baja, las prácticas de privacidad y cómo nos comprometemos a proteger y respetar tu privacidad en nuestra Política de privacidad.
[forminator_form id=”2804″]
Genom att skicka in dina uppgifter samtycker du till att vi kontaktar dig. Du kan hitta mer information om avregistrering, integritetsskyddsrutiner och hur vi arbetar för att skydda och respektera din integritet i vår integritetspolicy.
[forminator_form id=”2559″]
Genom att skicka in samtycker du till att vi kontaktar dig. Du kan hitta mer information om avregistrering, sekretesspraxis och hur vi är angelägna om att skydda och respektera din integritet i vår integritetspolicy.
Talenom Tili ja Talenom Kortti julkaistaan pian. Ilmoittaudu nyt saadaksesi Talenomin uudet palvelut käyttöösi ensimmäisten joukossa. Pidämme sinut sähköpostitse ajan tasalla.
[forminator_form id=”1151″]
Ilmoittautumalla hyväksyt sen, että voimme olla yhteydessä sinuun. Voit milloin tahansa perua kyseiset viestintäasetukset. Lisätietoa ilmoittautumisen perumisesta, tietosuojakäytännöistä ja siitä, miten olemme sitoutuneet suojelemaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi, saat tietosuojakäytännöstämme.
Talenom account and credit cards will be released soon. Sign up now to get priority access as well as updates on Talenom’s financial services.
[forminator_form id=”1102″]
By submitting, you agree to us contacting you.
You can find more information about unsubscribing, privacy practices and how we are committed to protecting and respecting your privacy in our Privacy Policy.
[forminator_form id=”1026″]
Voit milloin tahansa perua kyseiset viestintäasetukset. Lisätietoa tilauksen peruuttamisesta, tietosuojakäytännöistä ja siitä, miten olemme sitoutuneet suojelemaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi, saat tietosuojakäytännöstämme.
[forminator_form id=”989″]
By submitting, you agree to us contacting you.
You can find more information about unsubscribing, privacy practices and how we are committed to protecting and respecting your privacy in our Privacy Policy.
Täytä tietosi, niin otamme yhteyttä.