Combo Vintage Oy Ab – Talenomilla kaikki löytyy saman katon alta

"Talenom on täyttänyt ja ylittänyt odotukset. He auttavat isoja yrityksiä, mutta osaavat myös räätälöidä palvelut pienemmille toimijoille. Se tekee heistä hyvän kumppanin."
Combo Vintage referenssitarina kokemuksia Talenomista
3 minutes
Yritys

Combo Vintage Oy on vaasalainen perheyritys, joka tarjoaa monipuolista second hand-, outlet- ja tukkutoimintaa saman katon alla. Vuonna 2011 perustettu yritys toimii sekä kotimarkkinoilla että kansainvälisesti. Combo Vintage tunnetaan vastuullisesta kiertotalousajattelusta, ketteryydestä ja käytännönläheisestä palvelusta.

Palvelut Talenomilla
Jaa

Combo Vintage Oy:n omistaja Andreas Berg kertoo, miten laajentunut yhteistyö Talenomin kanssa on tuonut tehokkuutta, toimintavarmuutta ja mielenrauhaa vaasalaiselle perheyritykselle.

Paikallinen perheyritys, jolla on monta liikkuvaa osaa

Combo Vintage on monipuolinen vaasalainen kaupan alan perheyritys, jonka kattojen alta löytyy outlet-myymälä, second hand -toimintaa sekä tukkuliiketoimintaa. Yritystä vetää Andreas Berg, jonka johdolla Combo Vintage on kasvanut paikallisesta kivijalkatoimijasta myös vientiä tekevään yritykseen. Andeas Berg kertoo yrityksestään:

  • Tämä nykyinen yritys perustettiin vuonna 2011. Me ollaan paikallinen toimija, mutta toimitaan vahvasti myös tukkupuolella ja meillä on vientiä ulkomaille, lähinnä Norjaan.

Kumppanuus syntyi tutun henkilöstön kautta

Yhteistyö Talenomin kanssa alkoi mutkattomasti, kun aiemman pienemmän kirjanpitotoimiston henkilökunta siirtyi Talenomin riveihin. Tuttujen yhteyshenkilöiden siirtyminen oli luonnollinen syy lähteä mukaan myös asiakkaana. Andreas muistelee:

  • Halusin jatkaa yhteistyötä tuttujen ihmisten kanssa. Kun Talenom tuli vahvemmin Vaasan alueelle ja aiempi kirjanpitotoimistomme siirtyi Talenomille, päätös oli helppo.

Kaikki taloushallinnon palvelut saman katon alta tuovat säästöä arkeen

Combo Vintage käyttää Talenomia laajasti – kirjanpidosta palkanlaskentaan ja laskutuspalveluihin. Tämä on osoittautunut arjen helpotukseksi, koska yrityksessä on monenlaista toimintaa, ja hallinnolliset tehtävät veisivät muuten paljon aikaa henkilökunnalta. Kun Talenom hoitaa kokonaisvaltaisesti taloushallintoa, yritys on huomannut konkreettista säästöä niin ajankäytössä kuin kustannuksissa. Samalla varmistetaan, että kaikki tapahtuu oikein ja ajallaan – ilman ylimääräistä säätöä. Andreas Berg kuvailee arjen työnjakoa:

  • Meidän henkilöstö voi keskittyä siihen, mikä on liiketoiminnan kannalta tärkeää. Talenom hoitaa tausta-asiat, ja me voidaan keskittyä omaan osaamiseen. Jos me itse hoidettaisiin kaikki ne asiat, mitä Talenom nyt hoitaa, niin se olisi todella iso kuorma meidän työtehokkuudelle.

Yritystoimintaa helpottaa se, että Talenomilla on oma kaupan alan tiimi, joka tuntee juuri tämän toimialan taloushallinnon erityiskysymykset ja käytännön realiteetit. Andreas miettiikin:

  • Meidän toiminta ei ole ihan perusmallinen, ja on iso etu, että meidän ala ymmärretään aidosti myös taloushallinnon näkökulmasta.
Olen suositellut Talenomia muillekin – ja suosittelen jatkossakin. He pystyvät auttamaan, oli yritys iso tai pieni.
Andreas Berg, Omistaja

Helppokäyttöiset työkalut ja jatkuva kehitys

Yksi Talenomin vahvuuksista on Andreasin mukaan helppokäyttöiset ohjelmistot – erityisesti Talenom Online ja sen mobiiliversio. Ne ovat osa arkea ja käytössä päivittäin:

  • Työkalut toimii tosi hyvin. Ne on tehty niin, että jopa meikäläinen ymmärtää ja pystyy käyttämään niitä helposti. Se on iso plussa.

Lisäksi Combo Vintagen omistaja arvostaa sitä, että Talenom kehittää jatkuvasti uusia palveluita ja tekee ne helposti lähestyttäviksi. Uudistukset eivät jää vain lupauksiksi, vaan ne näkyvät myös käytännössä.

Paikallisuus ja kansainvälinen ulottuvuus

Vaikka asiointi yrityksen ja Talenomin välillä hoituu pitkälti digitaalisesti, Andreas kokee tärkeäksi sen, että Talenom on myös paikallisesti läsnä. Tarvittaessa asioita voi hoitaa kasvotusten – ja usein käydään myös toimistolla tapaamassa tuttua tiimiä. Hän kertoo:

  • Meillä on omat nimetyt henkilöt – yksi hoitaa palkanlaskennan, toinen kirjanpidon. Se tuo luottamusta ja varmuutta.

Lisäksi kansainvälistä toimintaa harjoittavana yrityksenä Combo Vintage arvostaa sitä, että Talenomilla on osaamista myös kansainvälisesti:

  • Heillä on toimintaa esimerkiksi Ruotsissa. Kun meillä on vientiä sinne, voidaan kysyä neuvoja – mitä tulee ottaa huomioon, että toimitaan oikein. Se tuo toimintavarmuutta.

Nopea reagointi luo luottamusta

Hyvä asiakaspalvelu ja tavoitettavuus nousevat Andreasin puheessa esiin kerta toisensa jälkeen. Yhteydenpito toimii kumpaankin suuntaan ja reagointi on nopeaa – oli kanava sitten puhelin, sähköposti tai suora viesti. Hän kiittelee Talenomia:

  • He muistuttavat asioista, ottavat aktiivisesti yhteyttä, ja jos joku henkilö on poissa, löytyy aina joku toinen joka osaa auttaa. Se tuo varmuuden tunnetta ja luottamusta.

Pitkäaikainen kumppani myös tulevaisuudessa

Andreas Berg näkee Talenomin vahvana ja kehittyvänä kumppanina myös tulevaisuuden projekteissa – oli kyse sitten viennin laajentamisesta tai liiketoiminnan kehittämisestä kotimaassa:

  • Talenom on täyttänyt ja ylittänyt odotukset. He auttavat isoja yrityksiä, mutta osaavat myös räätälöidä palvelut pienemmille toimijoille. Se tekee heistä hyvän kumppanin.

Valitut referenssitarinat

Kenelle Talenomin laskutusohjelma sopii?

Miltä sinun yrityksesi tarina näyttäisi?

Rakennetaan yrityksesi tarinasta toiveidesi mukainen!

Jätä meille yhteystietosi, niin katsotaan yhdessä miten voimme auttaa yrityksesi menestyksessä.