Yrittäjän vero- ja lakiuutiset toukokuu 2025

Yrittäjän vero- ja lakiuutiset
4 minutes

Verojen maksujen ja palautusten käyttöjärjestystä täsmennetään

Hallitus on antanut lakiesityksen, jonka mukaan verojen maksut ja palautukset käytettäisiin verojen suoritukseksi verojen eräpäiväjärjestyksessä ja nykyisestä vanhentumispäivän mukaisesta käyttöjärjestyksestä luovuttaisiin. Eräpäivän mukaista käyttöjärjestystä sovellettaisiin jatkossa kaikkien verolajimaksujen käyttämisessä. Esityksessä ehdotetaan, että lait tulisivat voimaan marraskuussa 2025.

Samana päivänä erääntyvien verojen keskinäinen käyttöjärjestys säilyisi ennallaan. Maksuja ja palautuksia kohdistettaisiin ensin usealle veronsaajalle tilitettäville veroille, kuten työnantajasuorituksille, ja vasta viimeisenä yksin valtiolle tilitettäville veroille, kuten arvonlisäverolle ja valmisteverolle.

Käytettävissä olevat maksut käytettäisiin aina ensin verojen suoritukseksi ennen käytettävissä olevia palautuksia. Eräpäivänä kaikki maksut käytettäisiin ennen palautuksia, vaikka palautus olisi muodostunut ennen maksun maksupäivää. Menettely vähentäisi veronpalautusten käyttämistä verojen suoritukseksi.
Lue lisää vero.fi -sivulta ››
Lue lisää asian käsittelyvaiheesta ››

Suomi.fi-viestit voi ottaa käyttöön samalla kun tunnistautuu OmaVeroon

OmaVero ehdottaa kirjautumisen yhteydessä Suomi.fi-viestin käyttöönottoa toukokuusta 2025 alkaen täysi-ikäisille henkilöasiakkaille, jotka eivät vielä ole ottaneet niitä käyttöön. Mahdollisuus ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön OmaVeroon kirjautumisen yhteydessä on osa Digi- ja väestötietoviraston vetämää hanketta, jonka tavoitteena on, että Suomessa viranomaisten lähettämät  päätökset ja muut tiedoksiannot vastaanotetaan ensisijaisesti digitaalisesti.

Vuoden 2026 alusta lähtien viranomaisten sähköisiä asiointipalveluita käyttävien täysi-ikäisten henkilöiden viranomaisposti toimitetaan ensisijaisesti digitaalisesti. Tunnistautumisen yhteydessä Suomi.fi-viestit otetaan automaattisesti käyttöön, ellei palvelu ole jo entuudestaan käytössä.
Lue lisää ››

Ennakollinen keskustelu auttaa yhteisöjä haastavissa verokysymyksissä

Yhteisöillä on mahdollisuus pyytää Verohallinnolta maksutonta ennakollista keskustelua haastaviin verokysymyksiin liittyen. Ennakollisessa keskustelussa voidaan käsitellä vain yhteisön omaan verotukseen liittyviä kysymyksiä, eikä se siten sovellu henkilö- tai osakasverotuksen verokysymyksiin.

Keskustelun tarkoituksena on tarjota ennustettavuutta verokysymysten arviointiin sekä ohjata yhteisöä toimimaan verotuksellisesti oikein esimerkiksi liiketoiminnan muutostilanteessa. Tavoitteena on myös parantaa Verohallinnon toiminnan läpinäkyvyyttä sekä sujuvoittaa verotukseen liittyvien asioiden käsittelyä.
Lue lisää ››

Yhteistoimintalain muutokset voimaan 1.7.2025

Tasavallan presidentti on vahvistanut 23.5.2025 lakimuutokset yhteistoimintalakiin. Muutokset tulevat voimaan 1.7.2025 ja uudistusten tavoitteena on keventää pienten yritysten hallinnollista taakkaa.

Yhteistoimintalain soveltamiskynnys nostetaan säännöllisesti vähintään 50 työntekijää työllistäviin yrityksiin, yhteisöihin ja sivuliikkeisiin. Nykyisin lakia sovelletaan säännöllisesti vähintään 20 työntekijää työllistäviin.

Työnantajien, joiden palveluksessa on säännöllisesti 20–49 työntekijää, on kuitenkin noudatettava tiettyjä laista tulevia velvoitteita:

  • Jatkuvan vuoropuhelun menettely säilyy, mutta menettelytavat kevenevät.
  • Työnantajien tulee käydä muutosneuvottelut vain niissä tilanteissa, joissa työnantaja harkitsee 90 päivän ajanjakson aikana vähintään 20 työntekijään kohdistuvia vähentämistoimenpiteitä.
  • Määräyksiä liikkeen luovutuksesta, sulautumisesta ja jakautumisesta sovelletaan edelleen.

Muutosneuvotteluiden vähimmäiskesto on lakimuutosten voimaantulon jälkeen joko kolme viikkoa tai seitsemän päivää, riippuen neuvotteluissa käsiteltävistä asioista ja yrityksen tai yhteisön henkilöstömäärästä. Nykyisin muutosneuvotteluita tulee käydä vähintään kuusi viikkoa tai 14 päivää.

Jatkossa työvoimapalveluiden selvittämiselle on varattava aikaa, jos työnantaja antaa neuvotteluesityksen suunnitelmastaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Irtisanotun työntekijän työsopimus ei saa päättyä ennen kuin neuvotteluesityksen toimittamisesta työvoimaviranomaisille on kulunut 30 päivää.
Lue lisää ››

Kolmen/kuuden kuukauden työttömyyssääntö voimaan kesäkuussa 2025

Ulkomaalaislain uudistus sitoo työperusteiset oleskeluluvat nykyistä vahvemmin työntekoon ja vahvistaa niiden valvonnan järjestelmällisyyttä. Muutokset tulevat voimaan 11.6.2025.

Jatkossa työnantajan on ilmoitettava Maahanmuuttovirastolle, jos työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa oleskelevan henkilön työsuhde päättyy ennenaikaisesti. Ilmoitus tulee tehdä 14 päivän sisällä työsuhteen päättymisestä ja sen voi tehdä Enter Finland -asiointipalvelussa.
Lue lisää ››

Pakoterikosdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon myötä muutoksia yhteisösakon enimmäismäärään

Toukokuun 20. päivä 2025 voimaan tullut lainsäädäntö panee kansallisesti täytäntöön EU:n pakoterikosdirektiivin. Direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että pakotteiden rikkominen on kaikissa jäsenvaltioissa rangaistavaa ja että rangaistussäännökset täyttävät yhteisen vähimmäistason.

Pakoterikosdirektiivin kansallinen täytäntöönpano muuttaa myös oikeushenkilön rangaistusvastuuta. Rangaistusvastuun lähtökohta on, että oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, jos oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen tai jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Yhteisösakosta säädetyn yhden yleisen rangaistusasteikon alin summa on nykyisin 850 euroa ja ylin 850 000 euroa.

Uuden lainsäädännön mukaan pakoterikokseen, törkeään pakoterikokseen ja tuottamukselliseen pakoterikokseen sovelletaan oikeushenkilön rangaistusvastuuta. Pakoterikosdirektiivin velvoitteisiin perustuen yhteisösakon ylin rahamäärä on yleisestä yhteisösakon enimmäismäärästä poiketen viisi prosenttia oikeushenkilön liikevaihdosta, kuitenkin vähintään 850 000 euroa ja enintään 40 miljoonaa euroa. Yhteisösakon vähimmäismäärä pysyy 850 eurossa.
Lue lisää ››

Picture of Author
Author

Hallitse yrityksesi laskutusta, kassanhallintaa ja veroja helppokäyttöisellä digitaalisella työkalulla.

Ohjelmisto-, pankki- ja tilitoimistopalvelut pienelle yritykselle.

Kattava ratkaisu korkealaatuisia talous- ja konsultointipalveluita.

Voimmeko auttaa?

Täytä tietosi, niin otamme yhteyttä

Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme

Talenomin yhteydenottolomake