Matkakuluvähennykset vuoden 2024 verotuksessa
Verohallinto on vahvistanut matkakuluvähennyksien määrät vuodelle 2024 niitä tilanteita varten, joissa verovelvollisen asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa.
Luontoisedut vuonna 2025
Verohallinto on antanut vuosittaisen päätöksen luontoisetujen arvoista. Luontoisetupäätöksessä on vahvistettu arvot yleisimmille luontoiseduille, kuten asuntoedulle, autoedulle, ravintoedulle ja puhelinedulle. Työnantajalta saatu luontoisetu on työntekijälle palkkatuloa. Edun verotusarvo määräytyy luontoisetupäätöksen mukaan.
Verovapaat matkakustannusten korvaukset 2025
Verohallinto on tehnyt päätöksen verovapaista matkakustannusten korvauksista vuodelle 2025. Kilometrikorvauksen määrä nousee 59 senttiin kilometriltä ja päivärahan suuruus 53 euroon. Osapäivärahan suuruus on 24 euroa.
Alennettuihin arvonlisäverokantoihin muutoksia
Arvonlisäverokantojen soveltamisaloihin tulee muutoksia 1.1.2025 alkaen. Alennetun 10 prosentin arvonlisäverokannan mukaiset tavarat ja palvelut nostetaan 14 prosenttiin. Muutos ei kuitenkaan koske sanoma- ja aikakauslehtiä eikä yleisradiotoimintaa.
Muun muassa näihin tavaroihin ja palveluihin sovelletaan 14 % arvonlisäverokantaa vuodesta 2025:
- kirjat (painetut ja sähköiset julkaisut)
- lääkkeet
- liikuntapalvelut (esim. peli- ja salivuorojen, tennis-, golf-, jäähalli- ja liikuntavuorojen sekä hiihtohissilippujen myynti)
- pääsy kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumiin (esim. teatteriin, sirkukseen, messuille, huvipuistoon, konserttiin, museoon, eläintarhaan, elokuvateatteriin, näyttelyyn sekä tällaisten tapahtumien suoratoistoon)
- henkilökuljetukset (bussit, junat, taksit, kotimaan lentoliikenne)
- majoituspalvelut (hotellit, motellit, matkustajakodit, maatilamajoitus, leirintäalueiden teltta-, asuntoauto- ja vaunupaikat sekä mökkien vuokraus)
- esiintyvän taitelijan, urheilijan tai muun julkisen esiintyjän saamat palkkiot, jos palkkion saaja on hakeutunut tästä toiminnasta arvonlisäverovelvolliseksi.
Kuukautissuojat, inkontinenssisuojat ja lasten vaipat siirretään nykyisestä yleisen verokannan 25,5 % piiristä alennetun 14 % verokannan piiriin.
Arvonlisäveroton vähäinen toiminta
Verohallinto on julkaissut 1.1.2025 voimaan tulevan ohjeen Arvonlisäveroton vähäinen toiminta. Keskeiset muutokset vuoden 2025 alusta ovat seuraavat:
- Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan määrä nousee 20 000 euroon.
- Liikevaihtorajan laskentatapa muuttuu. Jatkossa tarkastellaan aina kalenterivuoden liikevaihtoa ja liikevaihto on laskettava sekä kuluvalta että edeltävältä kalenterivuodelta.
- Arvonlisäverovelvollisuuden alkamishetki muuttuu. Velvollisuus suorittaa veroa alkaa vasta verovelvollisuuden alarajan ylittämisajankohdasta lukien.
- Alarajahuojennus poistuu.
- Pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmä otetaan käyttöön. Jatkossa pienten yritysten on mahdollista hyödyntää arvonlisäverovapautusta myös muissa EU:n jäsenvaltioissa.
- EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yritysten mahdollisuus soveltaa vähäisen toiminnan verovapautusta Suomessa päättyy.
Työeläkevakuutusmaksut vuonna 2025
Vuoden 2025 työeläkevakuutusmaksut on vahvistettu. Vuonna 2025 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on 24,85 prosenttia palkasta. Vuoden 2025 maksu sisältää vuonna 2020 voimassa olleen tilapäisen työnantajamaksun alennuksen viimeisen takaisinmaksuerän 0,45 prosenttiyksikköä. Vuoden 2025 maksu ja alennuksen takaisinmaksuerä ovat 0,04 prosenttiyksikköä suuremmat kuin vuonna 2024.
Työntekijöiden eläkevakuutusmaksu on ensi vuonna 7,15 prosenttia ja 53–62-vuotiaiden korotettu työeläkevakuutusmaksu 8,65 prosenttia. Nämä maksuprosentit ovat samat kuin vuonna 2024.
Työttömyysvakuutusmaksut vuonna 2025
Eduskunta on hyväksynyt vuoden 2025 työttömyysvakuutusmaksut. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,59 prosenttia palkasta ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,20 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 455 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu on 0,80 prosenttia palkasta.
Yrityksen osaomistajan maksama palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on ensi vuonna 0,30 prosenttia palkasta ja osaomistajasta maksettava työnantajan työttömyysvakuutusmaksu 0,20 prosenttia palkasta.
Sairausvakuutusmaksut vuonna 2025
Eduskunta on hyväksynyt vuoden 2025 sairausvakuutusmaksut. Vakuutettujen sairaanhoitomaksu on 1,06 prosenttia kunnallisverotuksessa verotettavasta ansiotulosta. Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 1,87 prosenttia.
Palkansaajien ja yrittäjien päivärahamaksu on 0,84 prosenttia palkka- ja yrittäjätulosta, jos vuotuisen palkka- ja yrittäjätulon yhteismäärä on vähintään 16 862 euroa. Jos palkka- ja yrittäjätulon yhteismäärä jää alle 16 862 euron, päivärahamaksua ei peritä. Yrittäjän eläkelain mukaisesti vakuutettujen yrittäjien maksama lisärahoitusosuus on 0,20 prosenttia vuonna 2025.
Kirjanpitolain yrityskokorajat ovat muuttuneet
Yrityksen kokoluokkaa määrittävät kirjanpitolain raja-arvot ovat muuttuneet. Uusia raja-arvoja sovelletaan 1.1.2025 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin. Uusia raja-arvoja voidaan kuitenkin soveltaa myös tilikaudella, joka on alkanut 1.1.2024 tai sen jälkeen.
Yrityskokorajojen muutos vaikuttaa mm. seuraavasti:
- Tilinpäätöksen laadintaan, sovelletaanko pien- ja mikroyritysasetusta kirjanpitoasetuksen sijaan.
- Mahdollisuuteen mukauttaa suunnitelman mukaiset poistot vastaamaan elinkeinoverolain mukaisia poistoja.
- Konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, rahoituslaskelman ja kestävyysraportoinnin laatimisvelvollisuuteen.
Kiinteistöomistuksen rekisteröinti ei edellytä alkuperäistä asiakirjaa
Maanmittauslaitos tiedottaa, että kiinteistökirjaamiseen eli mm. omistuksen rekisteröintiin liittyvä asiointi helpottui 1.11. alkaen, kun asiakirjoja ei tarvitse enää esittää alkuperäisinä. Muutos perustuu maakaaren uudistamiseen.
Muutos sujuvoittaa erityisesti kiinteistön luovutuksen jälkeistä aikaa. Esimerkiksi kiinteistökaupassa ei tarvitse esittää asiakirjoja alkuperäisinä, vaan jatkossa kauppakirjasta riittää skannattu versio.
Työnantajien Kela-asiointiin muutoksia
Kansaneläkelaitos tiedottaa, että työnantajan asiointipalvelu uudistuu 2.12.2024 ja samalla palvelun nimi muuttuu Työnantajan päiväraha- ja korvauspalveluksi. Toinen muutos koskee työnantajia, jotka hakevat päivärahoja eSARA-tiedostoina. Näiden tiedostojen käyttö päättyy syksyllä 2025.
Tulorekisterissä voi jo nyt hakea sairauspäivärahaa, vanhempainpäivärahoja, kuntoutusrahaa ja perhevapaakorvausta. Vuoden 2025 alusta alkaen tulorekisterissä voi hakea myös osasairauspäivärahaa ja vuosilomakustannuskorvausta, ja näihin liittyviä hakemuksia voi toimittaa tulorekisterin kautta 1.1.2025 alkaen.
Osakeyhtiön tilintarkastajan täytyy olla hyväksytty
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) tiedottaa, että tuhansille osakeyhtiöille on rekisteröity tilintarkastajiksi henkilöitä, jotka eivät ole hyväksyttyjä tilintarkastajia. PRH lähettää näille yhtiöille kehotuskirjeen, jossa yhtiöitä kehotetaan korjaamaan kaupparekisteritietojaan. Kirjeessä on kuvattu toimintaohjeet kolmeen eri tilanteeseen riippuen siitä, onko yhtiöllä velvollisuutta valita tilintarkastaja ja jos ei ole, onko yhtiöjärjestyksessä tilintarkastajia koskeva määräys.
Tilintarkastajana tai tilintarkastusyhteisönä voi toimia ainoastaan tilintarkastuslaissa tarkoitettu hyväksytty tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö (HT, KHT). Hyväksytyt tilintarkastajat tarkistetaan PRH:n ylläpitämästä tilintarkastajahausta.
Vuodesta 2025 alkaen PRH voi määrätä laiminlyöntimaksun yrityksille, jotka eivät PRH:n kehotuksesta huolimatta korjaa rekisteritiedoissa olevia puutteita tai virheitä.
Talousohjelmistot yrityksesi tarpeisiin
Ohjelmisto-, pankki- ja tilitoimistopalvelut pienelle yritykselle
Kattava ratkaisu korkealaatuisia talous- ja konsultointipalveluita