Valco Oy: Talenom pysyy kasvun vauhdissa

”Tilitoimiston pitää olla vakaa ja luotettava.”
Valco Oy on Talenomin referenssiasiakas
3 minutes
Yritys

Valco Oy myy omalla tuotenimellään tehtyjä vastamelukuulokkeita.

Vientiä on yli 50 maahan. Suunnittelu, kokoonpano, verkkokauppa ja huolto työllistävät kymmenkunta ihmistä eri puolilla Suomea.

Palvelut Talenomilla
Jaa

Kasvuun liittyy kipua

Valco Oy on tunnettu räväkästä markkinoinnistaan. Vastamelukuulokkeet käyvät kaupaksi harvinaisen suorapuheisilla ja konstailemattomilla myyntipuheilla. Valco erottuu perinteisestä yrittäjäkentästä myös sillä, että yrityksellä ei ole vielä viidenkään toimintavuoden jälkeen toimitusjohtajaa. Yrittäjät haluavat pitää kiinni matalasta organisaatiosta niin pitkään kuin mahdollista. Ennen pitkää kasvu pakottaa muuttamaan rakenteita.

Pelkästään omalla rahalla kasvaminen on hidasta. Valcon toinen perustaja Jani Rajaniemi ymmärtää, että näinä aikoina rahaa ei liene liiemmin tyrkyllä muillekaan, mutta heidän kohdallaan lisäkierrettä tuo toimialan määrittäminen. Rajaniemen mukaan Valcon asemointi perinteisissä toimialaluokituksissa on hankalaa, koska se on sekoitus valmistavaa teollisuutta ja kaupan alan startupia. Kasvuyrityksen taseessa ei ole miljoonien arvoisia työkoneita, vaan pääoma on tietoa – rahoitus on tiukassa.

Kasvukivut tuntuivat alkuun myös taloushallinnossa, kunnes Valco siirtyi parin vuoden haparoinnin jälkeen Talenomin asiakkaaksi. Erityisen hyvänä hän pitää talouspäällikköpalvelua. Valcon väki hoitaa itse päivittäisen rahaliikenteen, mutta kaupan toimialatiimistä tuleva talouspäällikkö antaa apukädet.

  • Se on osoittautunut hienoksi. Talouspäällikkö on ollut hyvä muodollisissa asioissa, kuten tilinpäätöksissä ja veroasioissa. Kaikki tiedot erilaisiin rekistereihin hoituvat ajallaan. On hyvä, että joku on hoputtamassa viranomaisyhteyksissä, Rajaniemi kehuu.

Kekseliäisyys jääköön yrittäjille

Yrityksen ajantasainen tieto on Jani Rajaniemelle kaikkein tärkeintä. Sen saaminen ei aina ole kasvuyhtiössä helppoa, mutta hänen mukaansa Talenom on pysynyt kasvutahdissa hyvin mukana.

Talenomin Online on Valcon käytössä päivittäin. Järjestelmästä on helppo seurata talouden kehitystä sekä hoitaa myynti vähittäis- ja yritysasiakkaille.

Valcon liikevaihto on ollut vuosittain parin–kolmen miljoonan euron luokkaa. Alkuun yhtenä isona ongelmana oli kalenterivuoteen sidottu tilikausi, mutta Talenomin kaupan toimialaan erikoistunut tiimi kannusti muuttamaan sen syksystä syksyyn.

  • Oli ihan hölmöä katkaista tilikausi tammikuussa, kun kauppa käy kovimmillaan. Silloin joutui palastelemaan parista tilinpäätöksestä, että sai järkevää tietoa.

Rajaniemi arvostaa tilitoimistossa eniten sitä, että se on vakaa ja siihen voi yhteistyökumppanina luottaa. Kasvussa tarvitaan laajaa osaamista ja näkemystä sekä tarkkaa kirjanpitoa.

  • Ei me haluta mitään innovatiivista kirjanpitäjää. Pitää olla kokemusta ja hyvä työkalupakki silloin, kun yrittäjällä mopo keulii. Luotettava ja kommunikaatiokykyinen, se on kaikkein tärkeintä. Kekseliäisyys on sitten ihan yrittäjien harteilla, Rajaniemi sanoo pilke silmäkulmassa.
Valco Oy on Talenomin referenssiasiakas. Kasvussa tarvitaan laajaa osaamista ja näkemystä sekä tarkkaa kirjanpitoa.

Alkuperäiset tavoitteet on saavutettu

Alkuvuosien pahin tuskailu on takana, ja erilaiset kokeilut ovat vaihtuneet vakiintuneeksi liiketoiminnaksi. Valcon kasvu on tasaista.

  • Meillä on hyvät yhteistyösuhteet alihankkijoihin: rakennetaan tulevaisuutta yhdessä niiden kanssa, Jani Rajaniemi sanoo.
  • Suunnitelmat suurentuvat koko ajan. Kun saa juostua edellisiä kiinni, horisontissa näkyy jo uutta. Tämä on sellaista sulan jään reunalla juoksemista, hän kuvailee.
"Talouspäällikkö on ollut hyvä muodollisissa asioissa, kuten tilinpäätöksissä ja veroasioissa. Kaikki tiedot erilaisiin rekistereihin hoituvat ajallaan. On hyvä, että joku on hoputtamassa viranomaisyhteyksissä."
Jani Rajaniemi, Yrityksen toinen perustaja
Jani Rajaniemi on Valco Oy: toinen perustaja

Rajaniemi on tyytyväinen siihen, että alkuperäiset tavoitteet on saavutettu. Alusta asti oli tarkoitus rakentaa liiketoimintaa, joka skaalautuu varteenotettavaksi kansainväliseksi yritykseksi. Valco myy tavaraa yli 50 maahan, joten tyytyväisyyteen on syytä. Korona oli kuulokemyynnille lottovoitto, mutta vastaavasti pandemian rauhoittuminen hillitsi verkkokauppaa. Nyt kasvua tulee etenkin jälleenmyyntiverkoston kautta.

  • Toivoisin, että pystyttäisi kasvamaan isommaksikin, Rajaniemi miettii tulevaa.

Ja mikä ettei. Oma tekeminen ja osaaminen ovat hyvällä tasolla ja talousasiatkin luotettavien ammattilaisten käsissä.

Valco Oy on Talenomin referenssiasiakas. Kasvussa tarvitaan laajaa osaamista ja näkemystä sekä tarkkaa kirjanpitoa.

Valitut referenssitarinat

Kenelle Talenomin laskutusohjelma sopii?

Miltä sinun yrityksesi tarina näyttäisi?

Rakennetaan yrityksesi tarinasta toiveidesi mukainen!

Jätä meille yhteystietosi, niin katsotaan yhdessä miten voimme auttaa yrityksesi menestyksessä.