Tilitoimistopalvelut apteekkiyrittäjälle

Oletko uusi apteekkari vai jo kokenut konkari? Apteekkitoiminta on erityistoimialaa, jonka taloushallinnossa on otettava huomioon monenlaista.

Tiimi tuntee apteekin arjen

Varastonhallinta, lääkekorvaukset, apteekkivero sekä yrityksen ja yrittäjän verotus. Onko apteekkisi rinnalla myös osakeyhtiö tai vaikkapa sivuapteekki? 

Meidän asiantuntijamme ovat toimintasi tukena yrityksen rakenteesta riippumatta. Meillä on vahvaa osaamista toimialan palkkahallintoon liittyvissä kysymyksissä. Meille esimerkiksi työehtosopimuksen tulkintaan liittyvät tilanteet ovat arkipäivää. Huolehdimme siitä, että eri tehtäviin kuuluvat palkat ja niiden lisät on huomioitu, kuten asiaan kuuluu.

Palvelut joka osa-alueelle

Toiminimet

Apteekkarina teet töitä lääkehuollon eteen. Me puolestamme haluamme varmistaa, että taloutesi on hallinnassa. Teemme apteekkikaupat, apteekkarin veroilmoitukset, verotuksen optimoinnin ja paljon muuta. Kysy myös varainhoitopalvelua.

Osakeyhtiöt

Osakeyhtiö toiminimen rinnalle? Milloin se olisi järkevää, mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä hyötyä siitä olisi? Esimerkiksi näihin saat meiltä vastauksen. Meille on tärkeää, että pystymme vastaamaan tarpeisiisi kokonaisvaltaisesti.

Apteekkivaihdos

Oletko saanut uuden apteekin? Mitä kaikkea apteekin vaihdos edellyttää? Me autamme ja tuemme sinua apteekkivaihdostilanteissa kokonaisvaltaisesti.

Henkilökohtainen veroilmoitus

Teemme toiminimen ja henkilökohtaisen veroilmoituksen puolestasi.

Vahvuutemme apteekin toimialalla

Lain edellyttämät asiakirjat

Aiheuttavatko viranomaisvelvoitteet päänvaivaa? Me autamme esimerkiksi Fimea-raportoinnin kanssa

Erityisosaaminen

Arvonlisävero, apteekkivero, toimintavaraukset ja ansio- ja pääomatulojen osuus – meidän asiantuntijamme ovat tukenasi myös näihin liittyvissä kysymyksissä

Säännöllinen seuranta

Säännöllisillä kohtaamisilla varmistumme yhdessä siitä, että sinä tiedät, miten yritykselläsi menee

Raportoinnit

Raportointimme mahdollistaa niin pää- ja sivuapteekin, kuin verkkoapteekkien erillisen talouden seurannan sekä toimintasi vertailun toimialakehitykseen

Laskelmat

Onko vapaakaupan myynti eriytetty osakeyhtiölle? Me hoidamme tarvittavat vuosittaiset laskelmat

Työehtosopimusten tulkinta

Mietityttääkö apteekkialan erilaisten työehtosopimusten tulkinta? Me autamme tässä ja pidämme sinut ajan tasalla myös mahdollisten muutosten vaatimuksista

Meillä on kokonaisvaltainen ymmärrys apteekkitoimialan liiketoiminnasta

Hallitsemme lainsäädännölliset vaatimukset, kuten vuosittaiset Fimealle tehtävät ilmoitukset ja käyttöoikeuslaskelmat. Toiminnassa korostuvat erilaiset verotukseen liittyvät kysymykset, kuten arvonlisäveron kannat ja vuotuinen apteekkivero. Näiden lisäksi täytyy huomioida yrittäjän henkilökohtainen verotus, johon liittyy toimintavaraukset, sekä ansio- ja pääomatulojen suhde. Liiketoiminnassa korostuu lisäksi talouden jatkuva seuranta ja tulevaisuuden suunnittelu. Näissä tukenasi on taloushallinnon ammattilainen ja apteekkialalle räätälöidyt raportointiratkaisut.

Apteekkarina eteesi voi tulla myös erilaisia muutostilanteita, kuten apteekin perustaminen, vaihtaminen tai vaikkapa apteekista luopuminen. Hoidamme nämä vuosien kokemuksella ammattitaitoisesti. Asiakkaillemme on tärkeää, että työtehtäviin liittyvät palkat ja niiden lisät on maksettu oikein ja tämä on meidän toimintamme lähtökohta. Eri toimenkuviin liittyvät työehtosopimukset ja niiden tulkinta ovat meille arkipäivää. Hallitsemme myös lisäeläkkeisiin liittyvät kysymykset ja hoidamme nämä aina varsinaiseen tilitykseen asti.

Järjestelmät ja kumppanit

Toimialalla on erilaisia laajasti käytettyjä järjestelmiä, joiden saumaton ja helppo integroitavuus taloushallintoon sujuvoittaa arjen rutiineja.
Liiketoimintaa tukevia järjestelmäratkaisuja mm.:

Referenssit apteekin toimialalla

Tilitoimiston vaihto toi tuhansien säästöt

”Ajattelin, että jos Talenomilta saisi enemmän tiedollista apua, kun myynti alkaa vähentyä, Rahikka kertoo.” Juha Rahikasta tuli Linnan Apteekin apteekkari marraskuussa 2015. Linnan Apteekki palvelee asiakkaita Turun keskustassa.

Apteekkialan asiantuntijat

hannaleena-riikonen-talenom

Hannaleena Riikonen

Johtaja, tilitoimistopalvelut

talenom-hanna-metsala

Hanna Metsälä

Toimistonjohtaja

talenom-helena-stewart

Helena Stewart

Palvelupäällikkö

talenom-annika-aavere

Annika Aavere

Myynti

Voimmeko auttaa?

Jätä tietosi tähän, niin olemme sinuun yhteydessä.

Räätälöidään yhdessä yrityksellesi sopiva ratkaisu.

Talenomin yhteydenottolomake

Haluatko kuulla lisää?

Täältä löydät artikkeileita