Toiminimen perustaminen –mitä sinun tulee tietää

Toiminimen perustaminen
5 minutes

Toiminimen perustaminen on suhteellisen vaivatonta ja edullista. Yrityksen perustaminen toiminimellä ei vaadi erityistä perustamismuodollisuuksia, eikä välttämättä pääomaakaan. On kuitenkin hyvä huomioida mahdollisia kuluja, joita toiminimen perustaminen tuo mukanaan.

Toiminimen perustamiseen tarvitset perustamisilmoituksen, minkä jälkeen saat yrityksellesi Y-tunnuksen. Toiminimi tulee myös ilmoittaa verohallinnon rekistereihin. Toiminimen perustaminen voi olla vaivatonta, mutta se vaatii yrittäjältä huolellista perehtymistä aiheeseen. Tästä artikkelista löydät kattavan tietopaketin siitä, mitä sinun tulee tietää toiminimen perustamisesta.

Mitä toiminimen perustaminen maksaa?

Toiminimen perustaminen voidaan tehdä kahdella tavalla joko YTJ:n palvelussa tai suoraan OmaVerossa. Mikäli haluaa päästä perustamisessa ilmaiseksi, kannattaa toiminimi perustaa OmaVerossa.

On kuitenkin otettava huomioon, että tällöin ei voi valita toiminimelle erillistä nimeä. OmaVerossa perustettuna toiminimelle saa y-tunnuksen ja sen voi rekisteröidä kaupparekisteriin sekä tarvittaviin verohallinnon rekistereihin. Talenomilla perustamme toiminimen puolestasi hintaan 150 € +alv.

Toiminimen perustamisen hintataulukko:

Toiminimen perustaminen YTJ:n palvelussa maksaa alla olevan taulukon mukaisesti. OmaVeron ja YTJ -palvelun perustamisten suurin ero on se, että YTJ:n palvelussa voi toiminimelle rekisteröidä erillisen nimen eikä tiedot rekisteröidy Kaupparekisteriin. 

PalveluSähköinen ilmoitus (€, sis. ALV 0 %)Paperi-ilmoitus (€, sis. ALV 0 %)
Yksityisen elinkeinonharjoittajan (toiminimiyrittäjän) perustamisilmoitus70,0070,00
Yksityinen elinkeinonharjoittaja, jolla on jo Y-tunnus, mutta joka ei ole kaupparekisterissä, ilmoittaa tietonsa kaupparekisteriin (perustettu OmaVerossa)70,0070,00
Lähde: prh.fi

Toiminimen perustaminen ja kirjanpito

Kun toiminimen perustaminen on tehty, on tärkeää pohtia kirjanpitoa. Toiminimiyrittäjän kannattaa alkuun harkita ulkopuolisen kirjanpitäjän tai tilitoimistopalvelun hyödyntämistä.

Kirjanpitolain mukaan myös toiminimiyrittäjän liiketoiminnasta tulee tehdä kirjanpitoa. Toiminimen toiminnan laajuus usein ratkaisee, millaista kirjanpitoa toiminimiyrittäjän tulee järjestää.

Jos et ole toiminimen perustamisen jälkeen varma, mitä kirjanpitoa sinun tulee järjestää, suosittelemme kääntyä ammattilaisten puoleen ja pyytää alustavaa tarjousta kirjanpidosta ja toiminimiyrittäjän verovelvollisuuksista.

Verohallinnon rekistereihin ilmoittautuminen toiminimen perustamisessa

Tapahtuipa yrityksen perustaminen sitten OmaVerossa tai YTJ:n palvelussa, tulee perustamisvaiheessa ottaa kantaa siihen, mihin Verohallinnon rekistereihin toiminimen tulee liittyä. Yleisimmät verohallinnon rekisterit ovat:

  • Arvonlisäverovelvollisten rekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • Työnantajarekisteri

Arvonlisäverovelvollisten rekisteri toiminimen perustamisessa

Verohallinto ylläpitää ja valvoo arvolisäverovelvollisten rekisteriä. Hyvin usein toiminimen perustamisen jälkeen liiketoiminta on vähäistä, jolloin alla olevat rajat voivat olla merkityksellisiä toiminimiyrittäjän kannalta. Lisäksi kannattaa tutustua arvonlisäveron alarajahuojennukseen, joka koskee kaikkia arvonlisäverovelvollisia yrittäjiä, joiden liikevaihto on 15 000 – 30 000 euron välissä.

Milloin toiminimiyrittäjä on ALV-velvollinen?

Jos yritys harjoittaa tavaroiden tai palveluiden myyntiä liiketoiminnan muodossa, yritys on yleensä arvonlisäverovelvollinen ja sen pitää ilmoittautua alv-rekisteriin. Joissakin tapauksissa alv-rekisteriin ilmoittautuminen on vapaaehtoista, esimerkiksi silloin kun toiminimiyrittäjän liikevaihto on alle 15000 euroa vuodessa.

Lisäksi on toimintaa, joka jää arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Tällaisesta toiminnasta yritys ei voi rekisteröityä alv-rekisteriin (Esimerkiksi asuntojen vuokraaminen tai lääkäri- ja sairaanhoitopalveluiden tarjoaminen). Eli olet alv-velvollinen, kun tilikautesi liikevaihto ylittää 15000 €.

Arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityminen

Toiminimiyrittäjän vähäinen liiketoiminta määritellään liikevaihdon perusteella. Liiketoimintaa pidetään vähäisenä, jos yrityksesi liikevaihto tilikaudessa (12 kk) on enintään 15 000 euroa. Jos liikevaihto ylittää rajan, yrityksen pitää rekisteröityä alv-rekisteriin.

Toiminimiyrittäjä voi rekisteröityä vapaaehtoisesti alv-rekisteriin, vaikka liikevaihtoraja ei ylittyisi. Rekisteröinti voi kannattaa esimerkiksi silloin, jos yrityksesi ostaa verollista liiketoimintaa varten paljon arvonlisäverollisia tuotteita tai palveluja. Kun yritys on alv-rekisterissä, näiden ostojen arvonlisäveron saa yleensä vähentää.

Arvonlisäveron verokausi on ajanjakso (kuukausi, neljännesvuosi, vuosi), jolta arvonlisävero pitää ilmoittaa ja maksaa. Verokauden pituus riippuu yrityksesi liikevaihdosta. Yleensä verokausi on kalenterikuukausi. Jos liikevaihto on pientä, yritys voi kuitenkin hakea pidempään verokauteen:

• Alle 100 000 euroa, arvonlisäveron verokausi voi olla neljännesvuosi.
• Alle 30 000 euroa, arvonlisäveron verokausi voi olla neljännesvuosi tai vuosi.

Ennakkoperintärekisteri valvoo myös toiminimiyrittäjiä

Verohallinto myös ylläpitää ja valvoo toiminimiyrittäjien ennakkoperintärekisteriä. Ennakkoperintärekisteriin hakeudutaan joko toiminimen perustamisen yhteydessä tai myöhemmin erillisellä hakemuksella. Käytännössä on helpointa ja järkevää, että toiminimiyrittäjä hakeutuu aina ennakkoperintärekisteriin. Tällöin suorituksen maksajan ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä maksamastaan korvauksesta, vaan työn suorittaja (esimerkiksi toiminimiyrittäjä) maksaa veronsa ennakkoverojen muodossa. Yrittäjän on tärkeää huolehtia, että määrätyt ennakkoverot ovat riittävät liiketoiminnan verotettavaan tulokseen, jotta vältytään jälkiveroilta.

Milloin toiminimiyrittäjän pitää liittyä työnantajarekisteriin?

Verohallinnon näkökulmasta työnantaja on aina joko satunnainen tai säännöllinen työnantaja. Myös toiminimiyrittäjällä voi olla yksi tai useampi työntekijä. Se, kumpaan ryhmään yritystoiminta kuuluu, määräytyy seuraavasti.


Toiminimiyrittäjä on säännöllisesti palkkoja maksava työnantaja, jos yritys:

  • Maksaa vakituisesti palkkaa 2 tai useammalle työntekijälle.
  • Maksaa vakituisesti palkkaa yhdelle työntekijälle ja lisäksi yhdelle tai useammalle työntekijälle, joiden työsuhde on tilapäinen tai tarkoitettu lyhytaikaiseksi.
  • Maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään 6 työntekijälle, vaikka heidän työsuhteensa olisivat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi.


Toiminimiyrittäjä on satunnaisesti palkkoja maksava, jos yrityksellä:

  • On palveluksessaan vain 1 vakituinen työntekijä, tai
  • On palveluksessaan 1–5 työntekijää, joiden työsuhde ei kestä koko kalenterivuotta.


Toiminimiyrittäjän pitää rekisteröityä työnantajarekisteriin, mikäli se on säännöllisesti palkkoja maksava työnantaja. Tällöin yrityksen tulee antaa ilmoitukset tulorekisteriin palkoista myös niiltä kuukausilta, kun palkkoja ei makseta. Se sijaan, jos toiminimiyrittäjä on satunnaisesti palkkoja maksava työnantaja, ei sen tarvitse rekisteröityä työnantajarekisteriin. Tällöin yrityksen tulee antaa ilmoitukset tulorekisteriin vain niiltä kuukausilta, kun palkkoja maksetaan.


Erityisenä huomiona toiminimiyrittäjän kohdalla on mainittava se, että toiminimiyrittäjä ei koskaan maksa itselleen palkkaa vaan rahan ottaminen yrityksestä tapahtuu yksityisnostoina ja verojen maksaminen tapahtuu ennakkoverojen kautta. Sen sijaan toiminimiyrittäjällä voi olla työntekijöitä, joille hän maksaa palkkaa. Tällöin pohdittavaksi tulee täyttyvätkö yllä mainitut säännöllisesti palkkoja maksavan työn antajan ehdot. Jos ne täyttyvät, tulee työnantajarekisteriin ilmoittautua.

Yhteenveto toiminimen perustamisesta

Itse toiminimen perustaminen on usein suhteellisen vaivatonta ja jopa ilmaista, mutta se vaatii perehtymistä aiheeseen. Yksityinen elinkeinoharjoittaja eli toiminimiyrittäjä on henkilökohtaisesti vastuussa liiketoiminnastaan ja veroista, joten huolellinen perehtyminen ja suunnittelu on tärkeää sujuvan liiketoiminnan ja oman talouden turvaamiseksi.

Toiminimen perustaminen ja sen rekisteröinti tapahtuu pääosin joko YTJ:n palvelussa tai OmaVerossa. Mikäli haluat päästä nopeasti eteenpäin, on tarjolla erilaisia palveluntarjoajia, jotka tekevät toiminen perustamisen ja rekisteröinnin puolestasi ilmaiseksi tai pienellä korvauksella. Talenomilla perustamme toiminimen puolestasi hintaan 150 € +alv. 

Muista huolehtia kirjanpidosta ja toiminimiyrittäjän lakivelvoitteisista veroista, kuten arvonlisäverosta ja ennakkoveroista. Mikäli työllistät säännöllisesti vähintään kaksi palkattua työntekijää, muista ilmoittautuminen myös työnantajarekisteriin.

Lähteet: Prh.fi; Vero.fi; Ytj.fi

Author
Author

Talousohjelmistot yrityksesi tarpeisiin

Ohjelmisto-, pankki- ja tilitoimistopalvelut pienelle yritykselle

Kattava ratkaisu korkealaatuisia talous- ja konsultointipalveluita

Voimmeko auttaa?

Täytä tietosi, niin otamme yhteyttä

Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme

Talenomin yhteydenottolomake