Etätyö ulkomailla – mitä työnantajan on huomioitava?

4 min
Etätyö ulkomailla – mitä työnantajan on huomioitava

Jaa artikkeli

Muuttolinnut ovat ryhtyneet tekemään lähtöä etelän lämpöön. Illat ovat jo pimentyneet ja päivät viilentyneet. Muuttolintujen tapaan monet ihmisetkin haaveilevat siirtymisestä jonnekin lämpimämpään ilmanalaan. Jotkut pohtivat, voisiko työtä tehdä etänä myös ulkomailta käsin.

Etätyö on vakiintunut osaksi työelämää, ja yhä useampi työntekijä haluaakin tehdä töitä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Toiveet voivat liittyä esimerkiksi pidempään oleskeluun toisessa maassa, perhesyihin tai vaikkapa talvea pakoon lähtemiseen. Työnantajan näkökulmasta ulkomailta tehtävä etätyö ei kuitenkaan ole pelkkä käytännön järjestely – siihen liittyy verotuksellisia, juridisia ja hallinnollisia kysymyksiä, jotka on syytä arvioida huolellisesti ennen etätöiden aloittamisen sallimista ulkomailla.

Tsekkilista huomioitavista seikoista koskien ulkomailla tehtävää etätyötä:

✅ Onko yritys sallinut etätyön ulkomailla, ja missä maissa se on sallittu
✅ Onko maa arvioitu verotuksen näkökulmasta
✅ Tarvitaanko A1-todistus
✅ Ovatko vakuutukset kunnossa
✅ Onko tietoturva varmistettu
✅ Onko sopimus dokumentoitu

Kun työntekijä ilmaisee toiveensa tehdä työtä ulkomailta käsin, työnantajan on ennen suostumuksen antamista pysähdyttävä ja harkittava pyyntöä tarkoin. On otettava huomioon verotuksellisia ja vakuuttamiseen liittyviä seikkoja, joilla voi olla suuri vaikutus yrityksen palkkahallintoon ja liiketoimintaan. Tämä koskee myös tilanteita, joissa palkataan ulkomailla asuva henkilö tekemään etätyötä Suomeen. Onkin hyvä olla yhteydessä omaan palkkahallinnon asiantuntijaan, Talenomin HR-palveluihin tai konsultointipalveluihin, jos asia herättää kysymyksiä.

Etätyö ulkomailla – 7 asiaa, jotka työnantajan on huomioitava

Tässä seitsemän keskeisintä asiaa, jotka työnantajan on huomioitava, kun työntekijä esittää toiveen etätyöskentelystä ulkomailla:

1. Työn tekopaikka on työnantajan päätettävissä

Työn tekopaikka on työnantajan päätäntävallan alainen asia, eikä työntekijällä ole siis automaattisesti oikeutta tehdä työtä ulkomailla. Työnantajalla olisikin hyvä olla olemassa koko henkilöstöä koskeva etätyöpolitiikka, jossa on määritelty missä maissa etätyöskentely sallitaan, kuinka kauan etätyötä saa tehdä ulkomailla, ja millä edellytyksillä lupa ulkomailla työskentelyyn annetaan. Työnantajalla on myös oikeus kieltää työskentely ulkomailta käsin kokonaan.

2. Verotus voi muuttua

Työn tekeminen toisessa maassa voi antaa työntekovaltiolle verotusoikeuden palkkaan. Tällöin on mahdollista, että etätyöskentelystä maksetusta palkasta pitääkin tilittää ennakonpidätykset ulkomaille. Ulkomailla työskentelystä voi myös syntyä työnantajalle rekisteröitymisvelvoitteita työskentelymaahan. Liiketoiminnallisessa mielessä on myös olemassa riski kiinteän toimipaikan syntymisestä ulkomaille, jos työntekijä työskentelee ulkomailla pidempään tai jos hän toimii yrityksessä tietyssä roolissa. Jos kiinteä toimipaikka syntyy ulkomaille, yritys voi joutua maksamaan tuloveroja myös ulkomaille.

3. Sosiaaliturva ja vakuuttaminen

Työntekijän sosiaaliturvan ja vakuuttamisen huolehtiminen ovat työnantajan vastuulla. Työnantajan velvollisuus on varmistaa, että lakisääteiset vakuutukset ovat kunnossa ja vakuutusmaksut maksetaan oikeaan maahan. Jos sosiaaliturva arvioidaan väärin, se voi aiheuttaa lisäkustannuksia, tai jopa kaksinkertaisia vakuuttamismaksuja useampaan maahan. Työskentelyssä EU/ETA-maissa sovelletaan pääsääntöisesti yhden maan lainsäädäntöä ja vakuutusturvaa kerrallaan. Eläketurvakeskukselta voi hakea A1-todistuksen, joka osoittaa työntekijän kuuluvan Suomen sosiaaliturvaan, ja tällöin kaikki vakuutusmaksut huolehditaan Suomeen. Jos A1-todistusta ei ole, pääsäännön mukaan työntekijä on aina vakuutettu työskentelymaassa. Tämä koskee myös etätyötilanteita. Muissa kuin EU/ETA-maissa työskentelyssä vakuuttamisen ja verottamisen lähtökohdat voivat vaihdella enemmän, ja työskentelymaan lainsäädäntö voi poiketa Suomen lainsäädännöstä suurestikin.

4. Paikallinen työlainsäädäntö voi tulla mukaan

Vaikka työsopimuksen mukaan sovellettaisiin Suomen lakia, ulkomailla työskentely voi tuoda mukaan myös paikallisia pakottavia säännöksiä, riippuen työskentelymaan lainsäädännöstä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi työaikaa koskevat rajoitukset, minimipalkkasääntely tai vuosilomia koskevat määräykset. Työnantajan on hyvä tiedostaa, että kaikkia kohdemaassa vallitsevia ehtoja ei voi sivuuttaa työsopimuksella, ja kohdemaan paikallinen lainsäädäntö voi vaikuttaa työn järjestelyihin käytännössä.

5. Työturvallisuusvastuu säilyy

Työturvallisuusvastuu ei katoa, vaikka työ tehdään Suomen ulkopuolella. Työnantajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä, sekä arvioida etätyöhön liittyvät riskit. Käytännössä työnantajan on ohjeistettava työskentelyolosuhteista ja huomioitava ergonomia etätyöskentelytilanteissakin. Myös matkustamiseen liittyy riskejä, jotka on huomioitava osana kokonaisuutta.

6. Tietoturva ja tietosuoja

Ulkomailla työskentely voi lisätä tietoturvaan ja tietosuojaan liittyviä riskejä. Työnantajan tehtävänä on huolehtia GDPR-vaatimusten täyttymisestä, turvallisista verkkoyhteyksistä (esim. VPN) ja laitteiden asianmukaisesta suojauksesta. Selkeät ohjeistukset ja tekniset ratkaisut ovat keskeisessä roolissa.

7. Ennakointi on avainasemassa

Ennakointi on ensiarvoisen tärkeää ulkomailla työskentelyssä. Tilanteet ja toiveet vaihtelevat, joten on hyvä olla olemassa systemaattinen toimintatapa valmiina. Olisikin suositeltavaa, että yrityksissä luotaisi selkeä ulkomaan etätyötä koskeva ohjeistus, määritellään hyväksymisprosessi ulkomaantyöskentelylle, sekä tehdään aina tapauskohtainen arviointi ennen päätöstä. Ainakin seuraavat asiat on selvitettävä ennen ulkomaantyöskentelyn hyväksyntää: verotus, vakuutukset, sosiaaliturva, työlainsäädäntö ja tietoturva. On myös varmistettava, vaatiiko työskentely toisessa valtiossa erillistä viisumia, työlupaa tai oleskelulupaa. Lisäksi tilanteiden mahdollinen muuttuminen on hyvä huomioida ennakoiden. Esimerkiksi miten toimitaan, jos työntekijä sairastuu, haluaa palata sovittua aiemmin takaisin, jatkaa sopimusta pidempään tai jos olosuhteet työskentelymaassa muuttuvat arvaamatta. Sovitut asiat kannattaa dokumentoida selkeästi.

Yhteenveto: mitä työnantajan kannattaa muistaa?

Ulkomailla tehtävä etätyö voi olla toimiva ratkaisu sekä työntekijälle että työnantajalle – kunhan kokonaisuus on arvioitu huolellisesti etukäteen. Työnantajan näkökulmasta keskeistä on ymmärtää eri osa-alueiden vaikutukset, välttää oletuksia erityisesti verotuksen ja sosiaaliturvan osalta, sekä rakentaa selkeät käytännöt päätöksenteon tueksi. Myös tilanteiden muuttuminen on hyvä huomioida sopiessa ulkomaantyöstä. Hyvin hoidettuna ulkomailla tehtävä etätyö tukee työtyytyväisyyttä ja työnantajamielikuvaa – mutta ilman ennakointia se voi tuoda mukanaan merkittäviä riskejä.

Kattavat tilitoimistopalvelut

Kattava ratkaisu korkealaatuisia talous- ja konsultointipalveluita.

Lue myös nämä

Milloin autoetu kannattaa? Lue, miten autoedun arvo määräytyy, miten se verotetaan ja mikä...
Työsuhdeauto, puhelin, lounas tai asunto ovat monelle tuttuja luontoisetuja, mutta niihin liittyy myös...
Taloushallinnon rooli on muuttunut. Ennen keskiössä olivat lakisääteiset velvoitteet – nyt asiantuntija toimii...
Voimmeko auttaa Ota meihin yhteyttä -Talenom

Voimmeko auttaa?

Täytä tietosi, niin otamme yhteyttä