Oma vai firman auto?

Autot ja autoilu ovat aina herättäneet tunteita ja keskustelua. Yrittäjät eivät ole poikkeus tässä suhteessa. Kun tutkimme asiakkaidemme meille esittämiä kysymyksiä, havaitsemme, että autoiluun liittyvät kysymykset ovat yleisimpien joukossa. Yrittäjää kiinnostaa yleensä se, kuinka autoilun kustannukset pitää tai kannattaa huomioida kirjanpidon ja verotuksen kannalta. ”Esson baareissa” kuulee usein vankkumattomia näkemyksiä mm. siitä, kannattaako auto omistaa itse vai firman kautta. Se lienee ensimmäinen eteen tuleva kysymys, kun autokuume yllättää yrittäjän, joten pysähdytäänpä hetkeksi tämän äärelle.

Jos yrittäjä kysyy asiaa tilitoimistosta, on vastauksena yleensä epämääräistä mutinaa tai sarja vastakysymyksiä. Asia ei olekaan ihan yksioikoinen, jos halutaan laskentaan ja tosiseikkoihin perustuva vastaus. Lopputulokseen nimittäin vaikuttavat lukuisat seikat, kuten auton hinta, arvon aleneminen, käyttö- ja pääomakustannukset, yksityisajojen ja liikeajojen määrä jne. Lisäksi pitää päättää, tarkastellaanko asiaa 100 % omistajayrittäjän vai osaomistajan kannalta ja missä yritysmuodossa.

Mitä saa vähentää?

Äkkiseltään tuntuisi houkuttelevalta, jos saisi vähentää verotuksessa kaikki tankkaukset, pesut ja huollot.

Edellä mainituista muuttujista moni edellyttää melkoisia ennustajan lahjoja tai vähintäänkin karkeita oletuksia. Käyttökulutkin riippuvat automallin ohella pitkälti tuurista ja ajotavasta. Tämä monimutkaisuus on omiaan herättämään toiveita siitä, että ”ovela” voisi säästää veroissa pitkän sentin tekemällä oikean ratkaisun omistusjärjestelyn suhteen. Mutta onko todella näin?

Tarkastellaanpa asiaa tällä kertaa osakeyhtiön omistajayrittäjän (100 %) näkökulmasta. Sovitaan vielä, että euro yhtiössä on yhtä arvokas kuin euro omistajan taskussa, jolloin voidaan laskea autokulut ja verovaikutukset yhteen molemmissa eri omistusvaihtoehdoissa riippumatta siitä, kummalle hyöty tai kustannus tulee. Toisenlainenkin tulokulma voisi olla perusteltu, mutta varallisuusnäkökulmasta tämä kelvannee lähtökohdaksi.

Autokuluthan ovat samat omistajasta riippumatta, mutta vähennyskelpoisten kulujen eli verohyödyn määrä riippuu sekä autokulujen määrästä että erilaisesta verokohtelusta vaihtoehtojen välillä:

  • Jos yritys omistaa auton, kaikki autokulut voidaan haluttaessa vähentää yhtiön verotuksessa kuluna. Toisaalta yritys ei voi enää maksaa kilometrikorvauksia ja yrittäjälle muodostuu autoetu, josta hän maksaa veroa ja sivukuluja kuten palkasta. Olettakaamme, että yrittäjä voi samalla pienentää rahapalkan määrää autoedun verran, koska nythän hänen ei itse tarvitse maksaa autokulujaan.  Tällöin ennakonpidätyksen ja sivukulujen määrä ei muutu. Vähennyskelpoiset palkkamenot pienenevät yrityksessä autoedun verran ja tilalle tulee vähennyskelpoisia autokuluja.
  • Jos yrittäjä omistaa auton, hän voi veloittaa yritykseltä liikeajoista verottomia kilometrikorvauksia, jotka ovat vähennyskelpoinen kulu yhtiössä.

Äkkiseltään tuntuisi houkuttelevalta, jos saisi vähentää verotuksessa kaikki tankkaukset, pesut, huollot, hankintahinnan ja tietenkin ne kaikki törttöilyt. Siinähän suorastaan tienaisi! Jotta kysymykseen saadaan selvyys, täytyy tehdä hieman laskelmia. Jokainen tapaushan tulisi periaatteessa laskea erikseen, mutta otetaan muutama esimerkkitapaus, jotta saadaan suuntaa. Alla olevaan taulukkoon on laskettu kolmen erilaisen auton kustannukset ja kunkin auton kolme erilaista käyttäjätapausta sekä kunkin vaihtoehdon kokonaiskustannus verotus huomioiden. Ajoneuvon kustannukset perustuvat Autoliiton laskuriin ja siinä käytettyihin oletuksiin.

Erot pieniä

Edelliset tapaukset on laskettu hyvin erilaisilla autoilla ja käyttömäärillä. Silti on lähes häkellyttävää, kuinka pieniä vuotuiset verokohtelusta johtuvat erot ovat kokonaiskustannuksissa. Näyttää siltä, että jos autoa käytetään kilometrikorvattaviin ajoihin, on edullisempaa omistaa auto suoraan eikä yrityksen kautta. Erityisesti, jos autokulut ovat alhaiset. Toisaalta, jos kilometrikorvattavia ajoja on vähän tai ei lainkaan, autoetu voisi olla edullisempi vaihtoehto. Erot ovat kuitenkin ainakin näissä esimerkeissä niin pieniä, että yksi ylimääräinen kolari tai aktiivinen auton peseminen muuttaa jo lopputulosta.

Verottaja on ollut siis yllättävän nokkela estäessään verosuunnittelun auton avulla. Yksi hyvän verojärjestelmän ominaisuushan on, ettei verotus ohjaisi valintoja juridisesti erilaisten vaihtoehtojen välillä. Pisteet verottajalle. Yrittäjän lohtu tässä on se, ettei aikaa tarvitse paljoakaan käyttää eri omistusvaihtoehtojen puntarointiin. Hyödyllisempää onkin miettiä, miten voisi maksimoida yrityksen tuloksen joko kuluja vähentämällä tai tuottoja kasvattamalla. Fiat vaikuttaisi tästä näkökulmasta varsin yrittäjäystävälliseltä vaihtoehdolta, suoraan tai firman kautta omistettuna!

Antti Aho
Antti Aho
Talenom
Talousohjelmistot yrityksesi tarpeisiin
Talenom One
Ohjelmisto-, pankki- ja tilitoimistopalvelut pienelle yritykselle
Talenom Pro
Kattava ratkaisu korkealaatuisia talous- ja konsultointipalveluita